Surrealismin värittämä illuusio~

Siltä miusta tälläkin hetkellä tuntuu, elän jonkinlaisessa unenomaisessa, siltikin niin todentuntuisessa illuusiossa. Ihan tajutonta, miten näin voi olla? Miten maailma voi olla näin saakelin sekaisin? Elämä on kuin vuoristorataa, ja yhtäkkiä löydät itsesi ihan absurdeista tilanteista. En toisaalta valita, koska kaikki tämä on parasta, opettavainen matka kaikkine puolineen. Hell yeah, Rock'n'Roll Baby! <3


Ps. Tajusitteko tekään? En meinaan itsekään ole ihan varma. Tekstihän hyppii ja pomppii erilaisten tunnetilojen välillä. Huomasittehan sen?

It's all Tears...

Pitkästä aikaa olen täällä tarinoimassa metsänlapsen kummallisista seikkailuista aikojen äärelle.
Tällä kertaa sukelletaan niinkin syvälle kuin nuoren olennon pyörremyrskyn lailla vellovaan sekavaan mieleen. Vaikka kaikki näyttäisikin olevan kutakuinkin hyvin, jotkut palaset eivät vain loksahtele kohdilleen. Tuntuu, että jotain on särkynyt ja hallinta lähestyy kohti kaaosta. Kuinka pelot ja kyyneleiden virran saisi pakenemaan? Entä jos jäänkin yksin ikuiseen kylmyyteen?



 "Open your arms and let me show you what love can be like
It's all tears and it will be 'til the end of your time
Come closer my love
Will you let me tear your heart apart?
Now all hope is gone so drown in this love..."

"So my love your laughter is finally turning into tears
And you're begging for more though the end is getting near
come closer my love
I'll violate you in the most sensual way... until you drown in this
love"

Pamela des Barres~

Pamela des Barres, eli kaikkien bändäreiden legendaarinen kuningatar, äiti ja ikoni.
Kuinka suuresti rakastankaan tuota naista. I'm with the Band-kirjallaan hän avasi minulle täysin uusia ulottuvuuksia, entistä avarampaa elämänkatsomusta. Luettuani tajusin, että tämä on se mitä haluan. Rokinkatkuinen, musiikin täyteinen elämä. Ja kirjahan tosiaan on tullut luettua jo moneen otteeseen, aina parin vuoden ajan. Olen ikuisesti kiitollinen Pamelalle, että silmäni avautuivat maailmalle kukkaislapsibändärin tavoin. Bändärinsieluni sykkii taas valtoimenaan, hamuten kohti uusia keikkakokemuksia ja mielenkiintoisia tapaamisia.

Ps. Oon ihan fiilareissa, kun hetki sitten telkusta tuli Groupie-dokkari suomennettuna. Sieltä saattoi bongata kaikki tutut rockleidit. Upeaa, kertakaikkiaan. <3 Koska lähdetään valloittamaan Hollywoodia?


GTO's, eli Girls Together Outrageously



Ihastuttavat hunajabeibet kultaisen 60-luvun lopulta.













Nuori Pamela.

Long road and Nothing to Lose

Aivan julmetun pitkästä aikaa ajattelin herättää tämänkin blogin syöverit eloon! Tosiaan, miunhan PITI päivitellä tänne esimerkiksi viime kesänkin festarireissuja, mutta mitä tapahtuikaan? Niitä ei koskaan saatu tänne asti. Ei mahda mitiä, muutenkin kun hieman laiskahkon puoleinen tämän blogin pitämisen kanssa olen ollut, kuten saattaa huomata. Edellisestä merkinnästäkään kulunut kuin vaivainen vuosi...hupsista.
Joka tapauksessa, jonkinlaista satoa tämän kesän reissaamisesta kuvien muodossa:


  

  Loman rellestys alkaa virallisesti Rockin' Hellsinki tapahtumassa Cruen, Crashdietin ja Hardcore Superstarin merkeissä. Mie, Janina ja Lora näytetään fiksuilta porttien ulkopuolella.

                                            London/Sweet läheisissä tunnelmissa.

                                           

                                               Meidän uusi pieni pentu, joka kantaa nimeä Rumba! <3




        

                                                   
                                                Juhannuksen drinkit, näin esimerkkinä. ;)

                                                         Keskiaikailua~

                                                        Suloisuuksia bongattu! :3

Meikäläinen lähdössä Tuskaan perseilemään.

                                                       Maaginen kesäyö kotosalla.

                                                        Mie ja Salli jorataan Huoratronin tahtiin ruississa!

                                                           Somat sellistisedät. <3 Myös ruissista.

                                            Keitäs tuttuja naamoja sieltä eturivistä saattaakaan nähdä? Ei ainakaan  meitä hulluja Turisas-faneja, ei toki! Hämeenlinnassa oli vallan hauskaa. Tuo viikonloppu muutenkin oli täynnä eeppisiä tilanteita ties missä.

                                              Routakehän poijjaat Laitilan kirjastossa sinkunjulkaisun tunnelmissa.

                                                    Saija ja astetta hilpeämpi yöllinen kävelymatka Arvassalon perukoilla. 

                              Loppuun tietysti mielenkiintoisia tilanteita Roctumin keikiltä. Nams!



Antakoot näiden kertoa jotain, matka ei meinaan todellakaan ole ohi. Pian olisi tarkoitus mennä takaisin Helsinkiin tapaamaan ihastuttavaa sielunsiskoani sekä matkata aina pohjoiseen asti Sotkamon sykkeeseen, katsomaan mm. Finntrollia ja tapaamaan sielläkin täkäläisiä ystäviä. Eeppisyys on jatkuvaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kiitos ja keep on Rocking and Rolling! \,,/

It all Ends~

Koska olen hieman laiskemmanpuoleinen bloggaaja ollut viime aikoina, on asioihin kuitenkin hyvä palailla vähän myöhempäänkin.
Tämä bloggimerkintä käsittelee siis Pottersaagan viimeisintä leffaa, Kuoleman Varjelukset part.kakkosta ja sen tuomia tuntemuksia.

Seuraava sanansäilä saattaa sisältää spoilereita, joten jos et ole kirjaa lukenut tai leffaa katsonut, sinua on varoitettu!
~Tosiaan, sitä on tullut kasvettua Pottereiden parissa ja tunne oli aivan käsittämättömän kummallinen kun viimeisen leffan ensi-iltaan tuli aika marssia, tupahuivissa tietysti.  Jo ensimmäisillä elokuvan minuuteilla tipahtaa muutama kyynel silmänurkasta. Ei siinä voinut ajatella kuin yhtä asiaa: "Tähänkö tä tosiaan päättyy?" Leffassa oli ihanasti Minerva esillä. Etenkin hänen repliikkinsä "I have always wanted to use that spell" oli aivan ihana. <3 Tylypahkan suojaus oli todella vaikuttava ja eeppinen osuus. Pidin siitä kovasti. Tarvehuonekohtaus oli myös mieleen. (Onnistuin muuten vuotiksen miitissä vääntämään Ronin replan "Hän on minun tyttöystäväni, möllit!" muotoon: "Hän on minun möllini..." xD Osaan taas vaihteeksi. Tämä kirvoitti toki muikeat naurut.) Ohjaajaa ei tässä suhteessa tarvinnut mennä nirhaisemaan, saimme kuolattavan Harry/Draco-momenttimme.
Oli leffassa toki paljon fiboja, joita en tässä vaiheessa jaksa sen pahemmin puida, paitsi:
MIKSI LORDI VOLDEMORT OLI VEDETTY IHAN ÖVERIKSI? Hän oli liian lempeä, halaili Dracoa, päästi epämääräisiä nyaaah-huudahduksia, nauroi hyvin epämääräisesti ja sitä rataa. Viimeiseen leffaan....Plus miksi, voi miksi Dumledoren tarina oli jätetty (melkein) kokonaan pois?!
Ainiin, Severuksen muistot oli myös mitä kaunein kohta. <3
End of Spoiler~

Molemmat huivit olen väsännyt pari vuotta sitten mutsin avustuksella. Oli aika tuskallista hommaa, mutta kannatti! Kuvassa komeilee myös "Long live Hogwards"-pinssini.

Turun Finnkinolla tuli viikkoa ennen ensi-iltaa otettua kuva tuon hienon kolmiulotteisen pahvisiluetin kanssa. Kiitoksia vaan mukavalle vartijasedälle, joka kuvan räpsäisi. ^^

Kirpparit on kivoja part. 2

                                 
Kuka näitä bändipaitoja sinne oikein on jättänyt? En pistä pahakseni, en todellakaan! Maksoivat yhteensä vain 6 euroa. <3 Eräs frendini sanoi, ettei noita Mokoman punainen kukko-huppareita löydy enää mistään. O_o

                                      Tämän ostin taasen frendin frendiltä, se oikeastaan vieläpä maksoi! Viimeinkin omistan tämänkin kyseisen klassikkopelin. x3

Polvistuin tänään Hannan (katsokaa alempaa!) haudalle kysyen "Kuka sinä oikein olit?"
Tuota olen tänään hiljaa mielessäni miettinyt.  Pieniä mysteerejä.

Musiikista kertovat nuorisokirjat osaavat aina olla kovin mukaansatempaavia. Samaistun usein niiden henkilöihin tai löydän läheisiä ystäviä heidän joukostaan. Sitä huomaa aina elävänsä kirjan maailmassa ihan täysillä mukana vielä lukemisen jälkeenkin. Se on ihan mahtavaa. Lisäksi ne inspiroi ja vahvistaa unelmia entisestään. :)

Ps. Täällä yksi täydellinen treenikämppa
-Missä mun bändi luuhaa?!

PPS. Miksi, voi miksi, ihmisten täytyy vastata yhdellä sanalla rakkaudella valitsemiin sanoihin? Se on aika riipaisevaa, tiedättekö tunteen?

PPPS. Unet ja illuusio
-Mistä lopulta erottaa totuuden?